Kriisitilanteiden ennakointi ja hallinta

Kriisitilanteet

Kriisitilanteiden syntymistä voi usein ennaltaehkäistä tunnistamalla kriisin mahdolliset aiheuttajat ja puuttumalla tilanteeseen ajoissa. Perheenjäsenten kokema liiallinen stressi voi osaltaan edesauttaa tilanteen kärjistymistä. Kun tiedetään, mitkä asiat aiheuttavat tai lisäävät stressiä, voidaan niihin pyrkiä yhdessä vaikuttamaan. Jos esimerkiksi sairastunut on aamupäivisin kovin väsynyt ja aloitekyvytön, hänen kanssaan kannattaa sopia kotitöihin osallistumisesta mieluummin jonakin muuna ajankohtana. On hyvä myös pohtia, mitä yksilöllisiä stressinhallintakeinoja perheessä voidaan ottaa käyttöön.

Kriisitilanteiden syntymistä voi usein ennaltaehkäistä. Seuraavien kysymysten pohtiminen auttaa arvioimaan, onko tilanne muuttumassa kriittiseksi:

• Onko sairastunut tai joku muu vaarassa vahingoittua fyysisesti?
• Onko omaisuutta tuhoutunut tai onko omaisuus vakavasti vaarassa?
• Viittaako tämänhetkinen käytös uudelleen sairastumiseen, joka voi johtaa hallitsemattomaan tilanteeseen?
• Onko päihteiden käyttö aiheuttamassa uudelleensairastumisen?
• Onko lääkityksen laiminlyöminen lisäämässä riskiä sairastua uudelleen?
• Onko sairastunut vetäytynyt omaan maailmaansa ja/tai kykenemätön huolehtimaan itsestään?

Jos sairastuneen tilanne on kriisiytymässä, huutaminen tai yritys fyysisesti rajoittaa häntä saattavat pahentaa asiaa. Rauhallinen käytös sen sijaan saa hänet tuntemaan, että joku hallitsee tilanteen ja voi auttaa. Omaisen on hyvä keskustella tilanteesta asiantuntijan kanssa. Jos sairastunut on yhteistyökyvytön, sekava ja levoton, keskustelu on parempi käydä ilman hänen läsnäoloaan.

Kriisitilanne saattaa olla yllättävä ja aiheuttaa hämmennystä ja hätäännystä. On hyvä kartoittaa mahdollisia kriisitilanteita ja laatia etukäteen kriisisuunnitelma. Kriisisuunnitelma auttaa asianosaisia toimimaan tilanteessa johdonmukaisesti.

Suunnitelma kriisistä selviytymiseksi:

• Päätetään yksityiskohtaisesti, mitä tulisi tehdä. Kaikilla asianosaisilla tulee olla selkeä käsitys suunnitelmasta.
• Jaetaan tehtävät.
• Laaditaan aikataulu jokaisen osallistujan tehtäville.
• Päätetään, mitä voimavaroja tarvitaan suunnitelman läpiviemiseksi (esim. rahaa, tietoa, apujoukkoja, puhelinnumeroita).
• Ennakoidaan mahdolliset esteet suunnitelman toteutumiselle ja tehdään suunnitelma esteiden voittamiseksi.

Varhaisoireiden tunnistaminen

Psyykkisen sairauden varhaisoireita voi olla vaikea tunnistaa. Usein huomataan vasta jälkeenpäin, että sairastuneen käyttäytymisessä oli outoja piirteitä jo kauan ennen kun sairaus todettiin. Sairastuneen yksilöllisten varhaisoireiden tunnistaminen ajoissa voi estää uudelleen sairastumisen tai mahdollistaa hoidon aloittamisen varhaisessa vaiheessa, jolloin ei tarvita sairaalahoitoa.

Sairastumista ennakoivat varhaisoireet vaihtelevat voimakkuudeltaan ja kestoltaan. Joitakin esiintyy muutaman viikon ajan ennen sairastumista, kun taas toiset kestävät vain joitakin päiviä tai tunteja. Yleisiä varhaisoireita ovat muutokset unirytmissä, ruokahalussa tai mielialassa, muutokset käyttäytymisessä tai ulkonäössä, jännittyneisyys ja hermostuneisuus, muutokset aktiivisuudessa, työssä selviytymisessä tai koulumenestyksessä, aistitoimintojen muutokset kuten äänien kuuleminen, ääni- tai valoyliherkkyys.

Jos epäilet, että läheiselläsi on varhaisoireita, keskustele asiasta hänen kanssaan. Hänen kannattaa ensin ottaa yhteyttä omaan terveyskeskuslääkäriin tai työterveyslääkäriin, joka ohjaa tarvittaessa jatkohoitoon. Diagnoosin voi tehdä vain psykiatri. Neuvoja kannattaa kysyä myös mielenterveysjärjestöiltä.

Lääkityksestä huolehtiminen

Lääkehoito on tärkeä osa hoitoa. Mikäli sairastunut ei ota lääkkeitään ohjeiden mukaisesti, on syytä ottaa asia puheeksi. Tilanteessa, jossa sairastunut laiminlyö lääkityksensä kokonaan, tulee ottaa yhteyttä hoitoryhmään ja kertoa tilanteesta. Mitä kauemmin hän on ilman lääkitystä, sitä todennäköisempää on, että oireet palaavat ja voidaan tarvita sairaalahoitoa.

Päihteiden käyttöön puuttuminen

Alkoholin tai huumeiden käyttö aiheuttaa usein oireiden pahenemista. On tärkeää, ettei sitä jätetä huomioimatta, vaan ilmaistaan huoli selkeästi ja kerrotaan sairastuneelle päihteiden käytön kielteisistä seurauksista perheessä. Mikäli päihteiden käyttö jatkuu ja sairauden oireet palaavat, sairastunut tarvitsee hoidon tarpeen arviointia.

Väkivaltaiseen käyttäytymiseen reagoiminen

Kun sairastunut alkaa uhkailla tai käyttäytyy muuten väkivaltaisesti, on aiempi käyttäytyminen paras ennuste siitä, miten hän tulee toimimaan. Jos hän on ollut väkivaltainen viimeisten tuntien tai päivien aikana, väkivallan uhka on syytä ottaa erittäin vakavasti.
Ihminen, joka uhkailee toisia, kokee usein itsensä uhatuksi. Samassa huoneessa olevan on hyvä antaa uhkaavasti käyttäytyvälle tarpeeksi tilaa, eikä sulkea ulospääsyä huoneesta. Huoneesta poistuessa tulee välttää äkkinäisiä liikkeitä. Turvallisen välimatkan päässä on syytä varoittaa muita perheenjäseniä tilanteesta.

Väkivaltaisesti käyttäytyvä tulee toimittaa arviointia varten lääkärin vastaanotolle, lähimpään ensiapuun tai sairaalaan. Jos on aihetta epäillä, että hän on vaaraksi itselleen tai muille, paikalle kutsutaan poliisi. Poliisille on syytä painottaa tilanteen vaarallisuutta ja kertoa, että henkilö on psyykkisesti sairas.

Kun kriisistä on selviydytty, perheen (myös sairastuneen, mikäli mahdollista) kanssa käydään yhdessä läpi mitä tapahtui. Tilanteen selvittely voi auttaa huomaamaan, että tietyt merkit ennakoivat uudelleensairastumista tai että tietyt tekijät (kuten päihteiden käyttö) lisäävät riskiä väkivaltaiseen käyttäytymiseen. On hyvä myös laatia suunnitelma tilanteen uusiutumisen ehkäisemiseksi.

Itsetuhokäyttäytymiseen suhtautuminen

Yleisiä itsetuhoisuuden merkkejä ovat jatkuva arvottomuuden ja syyllisyyden tunne sekä toivottomuus tulevaisuuden suhteen, jatkuva kuoleman ajatteleminen, vahingoittamaan kehottavien äänien kuuleminen ja kasvanut riskinotto.

Jos sairastunut käyttäytyy itsetuhoisesti tai on aihetta epäillä hänellä olevan itsetuhoisia ajatuksia, on syytä ottaa asia puheeksi. Hänelle voi ilmaista huolensa ja kysyä suoraan, onko hänellä itsetuhoajatuksia ja/tai aikeita vahingoittaa itseään. Tilannetta voi pahentaa, jos häntä kielletään puhumasta aikeistaan.

Itsetuhoisiin puheisiin on aina suhtauduttava vakavasti ja niistä tulee informoida hoitotahoa. Jos ilmenee, että sairastunut on vakaasti päättänyt tehdä itsemurhan, on tehnyt yksityiskohtaisen suunnitelman tai on jo toteuttanut osia suunnitelmastaan, hänet tulee välittömästi toimittaa hoitotahon arvioitavaksi.

Tahdosta riippumattomaan hoitoon toimittaminen

Mikäli sairastunut aiheuttaa vaaraa joko itselleen tai muille, on välttämätöntä arvioida mahdollisen sairaalahoidon tarvetta. Parasta olisi saada hänet vakuuttuneeksi siitä, että tilanteen arviointi on hänen etujensa mukaista. Silloin kun sairastunut ei ole valmis yhteistyöhön, on hänet toimitettava lääkärin vastaanotolle esimerkiksi terveyskeskukseen, psykiatrian poliklinikalle tai sairaalan ensiapuun.

Potilas voidaan toimittaa tahdosta riippumattomaan hoitoon, mikäli:

• henkilö on mielisairas
• tilanne edellyttää välitöntä hoitoa, sillä tilanteen pahentuessa on odotettavissa, että sairastunut on vaaraksi itselleen tai muille
• kokemuksesta tiedetään, etteivät avohoidon keinot riitä.

Mikäli edellä mainitut kriteerit täyttyvät, lääkäri kirjoittaa potilaalle tarkkailulähetteen (M1). Potilas toimitetaan lähimpään psykiatriseen sairaalaan, jossa vastaanottava lääkäri tarkastaa lähetteen. Jos lain asettamat kriteerit täyttyvät, potilas otetaan osastolle, missä hänen psyykkistä vointiaan tarkkaillaan usean päivän ajan. Päätös hoitoon ottamisesta on tehtävä viimeistään neljäntenä päivänä. Mikäli hoito katsotaan tarpeelliseksi, mutta potilas ei suostu vapaaehtoiseen hoitoon, hänet voidaan ottaa tahdosta riippumattomaan hoitoon. Hoidon tarve tarkistetaan kolmen kuukauden välein. Potilaalla on päätöksestä valitusoikeus lääninoikeuteen, ja henkilökunnan on häntä tästä mahdollisuudesta informoitava. Heti kun yhteistyö on mahdollista tai lain määräämät kriteerit eivät enää täyty, potilas on siirrettävä vapaaehtoiseen hoitoon.