Vapaaehtoistoiminta

Vapaaehtoiset - suurenmoinen voimavara

Vapaaehtoiset ovat yhdistykselle suurenmoinen voimavara – ilman heitä meitä ei olisi.

Tälllä hetkellä yhdistyksessä toimii yli 100 eri ikäistä ja eri taustoista tulevaa vapaaehtoista. Ryhtyäksesi vapaaehtoiseksi sinun ei tarvitse olla mielenterveysomainen. Halu tukea omaisten jaksamista riittää.

”Se antaa semmosta hirveen hyvää tyydytystä ittelle ja tekee iloiseksi, ku huomaa, että on saanu ne ihmiset niinku ajatteleen asioita niin, että ne pääsee eteenpäin.”
Se on sitä, että samanhenkisiä ihmisiä ja ystäviä kokoontuu yhteen ja tekee työtä saman päämäärän eteen.”
”Eihän tätä työtä kukaan tee, ellei siitä saa itselleen tosi paljon. Ellei siitä saa tyydytystä, kun onnistuu jossakin tehtävässä. Ellei siitä saa iloa, että näkee, kun voi auttaa jotakuta.”
FinFami Pirkanmaan vapaaehtoistoiminnan periaatteita ovat tasavertaisuus, avoimuus, luottamuksellisuus sekä molemminpuolinen arvostus vapaaehtoisten ja työntekijöiden kesken.

Vapaaehtoisten osallistuminen yhdistyksen toimintaan laajentaa ja monipuolistaa yhdistyksen palveluja. Heidän antamansa panos on yhdistyksen toiminnan kannalta erittäin merkityksellinen. Vapaaehtoiset toimivat yhdistyksessä ryhmän ohjaajina erilaisissa vertaistukiryhmissä, vertaistukijoina omaisneuvonnassa, kahvilaemäntinä ja –isäntinä, harrastepiirien ohjaajina, toiminnan esittelijöinä, ohjaajina retkillä, kokemusasiantuntijoina sekä erilaisissa järjestön sisäisissä tehtävissä.

Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan – me tarvitsemme sinua!

Lisätietoja

Voit lähettää vapaaehtoistoimintaan liittyviä kysymyksiä sähköpostilla osoitteeseen: vapaaehtoistoiminta@finfamipirkanmaa.fi

Lea Härö

Koordinaattori (vapaaehtoistoiminta, kokemusasiantuntijatoiminta)
p. 0400 871 481
lea.haro@finfamipirkanmaa.fi

Vapaaehtoiseksi?

Haemme joukkoomme jatkuvasti uusia vapaaehtoisia. Mikäli olet kiinnostunut omaistyöstä, haluat auttaa, toivot oppivasi uutta tai etsit sisältöä päiviisi, olet tervetullut mukaan. Etsitään sinulle yhdessä juuri sopiva vapaaehtoistehtävä.

Vapaaehtoistyötä pääset tekemään yhdistyksen tarjoamien koulutusten myötä.

Vapaaehtoistoiminnan peruskolutuksen jälkeen voit toimia

  • omaiskahvilan emäntänä/isäntänä
  • harrastepiirien ohjaajana
  • toiminnan esittelijänä erilaisissa tilaisuuksissa
  • apuna järjestön sisäisissä tehtävissä

Ryhmänohjaajakoulutuksen jälkeen voit toimia

  • vertaisryhmän ohjaajana
  • koulutuksellisen vertaisryhmän ohjaajana

Kokemusasiantuntijakoulutuksen jälkeen voit toimia

  • omaisneuvonnassa vertaistukijana
  • yhteistyökumppaneiden järjestämissä neuvontapalveluissa ja työryhmissä
  • mediavaikuttajana
  • edunvalvonta- ja vaikuttamistehtävissä

Tietoa työttömän oikeudesta tehdä vapaaehtoistyötä

Järjestökentällä on viime aikoina puhuttanut ilmiö, jossa vapaaehtoistyötä tekevät ovat joutuneet tekemään selvityksiä työvoimapalveluihin ja vapaaehtoiset ovat miettineet, pystyvätkö he enää tekemään vapaaehtoistyötä. Seuraavaan PDF-dokumenttiin on kerätty aiheesta lisätietoa ja kerrotaan, millä tavalla vapaaehtoistyötä voi tehdä ja mitä mahdollisessa selvityspyynnössä tulee kertoa.

Kuukausitiedote Pirkanmaan FinFamin vapaaehtoisille

Ryhmänohjaajat

Löydät ryhmänohjaajien materiaaleja tältä sivulta: https://www.finfamipirkanmaa.fi/ryhmanohjaajien-materiaaleja/

Sivulla on ladattavissa ja tulostettavissa esimerkiksi tilastointilappu, ryhmän säännöt, hyvinvoinnin ABC-harjoituksia sekä erilaisia työkaluja.

Koulutukset

--

Kokemukset sanoiksi – Tarinaryhmä

keskiviikkoisin 11.3. / 18.3. / 25.3. / 1.4. / 8.4. klo 16.30–20.00

Koulutuksessa pääset vertaistuen, ammatillisen ohjauksen, terapeuttisen kirjoittamisen ja erilaisten toiminnallisten harjoitusten avulla läpikäymään mielenterveys- ja/tai päihdeläheisenä oloasi sekä sanoittamaan tunteesi ja kokemuksesi omaksi läheisenä olon tarinaksi.
Oman elämänkulun ja omaisena olon elämänkulun pohtiminen ja sanoittaminen auttavat jäsentämään ja ymmärtämään uudelleen oman elämän kokemuksia ja asioita. Kerronnan kautta voi etsiä ja täsmentää käsityksiään sairastuneen sairaudesta ja sen vaikutuksista arkeen ja omaan elämään. Voi pysähtyä myös miettimään, kuka itse on tässä kaiken keskellä, mistä on tulossa ja mihin on matkalla.

Kun kertoo ja jakaa omaa tarinaansa, tunteitaan ja kokemuksiaan toisille, kertoo sitä samalla myös itselleen. Asiat suhteutuvat, palat alkavat pikkuhiljaa loksahdella paikoilleen antaen ymmärrystä menneeseen sekä voimaa ja itsemyötätuntoa tähän hetkeen ja tulevaan.
Toivomme jokaisen osallistujan sitoutuvan osallistumaan jokaiselle ryhmäkerralle.

Yhdistys tarjoaa ryhmäläisille kahvin/teen ja pientä syötävää.

Ryhmä on osa yhdistyksen Omaisen polku kokemusasiantuntijaksi – koulutuspolkua. Jos haluat kouluttautua läheiskokemusasiantuntijaksi, voit tämän ryhmän jälkeen ilmoittautua yhdistyksen läheiskokemusasiantuntijakoulutukseen.

Paikka: FinFami Pirkanmaa, Hämeenkatu 25 A (3. krs)
Ilmoittautumiset 2.3. mennessä: https://link.webropol.com/ep/Kokemuksetsanoiksitarinaryhmakevat2026
Lisätiedot: lea.haro@finfamipirkanmaa.fi / 0400 871 481

--

Vapaaehtoistoiminnan peruskoulutus

lauantaina 25.4. klo 10-16

Pirkanmaan FinFamin vapaaehtoistoiminnan peruskoulutus

Mielenterveysomaiset Pirkanmaa – FinFami ry:n vapaaehtoistoimintaan ovat tervetulleita kaikki, joilla on halu tukea ja vahvistaa mielenterveys- ja päihdeläheisten jaksamista ja hyvinvointia sekä tuoda heidän ääntään kuuluviin.

Koulutuksessa tutustutaan yhdistyksen toimintaan, arvoihin ja strategiaan sekä vapaaehtoistoimijan polkuun ja mahdollisuuksiin toimia yhdistyksessä. Erilaisten toiminnallisten harjoitusten kautta kasvatetaan itsetuntemusta ja pohditaan omia vapaaehtoistoiminnan motivaation lähtökohtia.

Koulutus sisältää ennakkotehtäviä, jotka lähetetään ilmoittautuneille sähköpostitse.

Yhdistys tarjoaa päivän aikana osallistujille aamukahvit ja lounaan.

Mukaan otetaan 10 henkilöä.

Ilmoittaudu 20.4. mennessä: https://link.webropol.com/ep/VPperuskoulutuskevat2026
Paikka: FinFami Pirkanmaa, Hämeenkatu 25 A (3. krs)
Lisätiedot: lea.haro@finfamipirkanmaa.fi / 0400 871 481

 

Pin It on Pinterest