Tarina nuoresta, joka kasvoi alkoholistiperheessä. Nuori oppi jo lapsena salailemaan ja valehtelemaan asioista vanhemman päihdeongelman vuoksi. Vuosien varrella hän sai erilaista apua ja tukea ammattilaisilta, joka auttoi selviämään vaikeimpien aikojen yli ja antoi mahdollisuuden tasapainoiselle elämälle. Miten nuoren avuntarve tunnistettiin? Mitkä tekijät tukivat nuoren kasvua? Mikä oli vertaistuen merkitys? Esitä nuorelle kokemusasiantuntijalle kysymyksiä ja tule kuulemaan Nuori-päiville hänen puheenvuoroaan.

Olen alkoholistin lapsi. Tajusin henkisesti jo hyvin pienenä, että äiti oli alkoholisti. Siitä ei kuitenkaan puhuttu ääneen, ja se oli ongelma. Äiti oli paljon töissä, ja kotona ollessaan hän oli usein humalassa. Muistan, että pelkäsin häntä. Humalassa hän saattoi räjähtää ja alkaa huutaa mistä asiasta vain. Minäkin sain kuulla kaikkia ilkeimpiä syytöksiä, mitä voi kuvitella. Olin äidille katkera ja vihainen. Miksi hän ei tehnyt meidän lasten kanssa mitään? Miksi antoi tyhjiä lupauksia, jotka aina petti? Miksi ihmeessä minulle sattui niin, eikä kellekään muulle? Pienenä toivoin aina uutta äitiä ja kaipasin turvallista naisellista tukea. Peitin kuitenkin vaikeat tunteet äidiltäni. Kotona piti olla mahdollisimman kiltti, siivota jälkensä eikä rikkoa mitään tai sanoa vastaan, että ei aiheuttaisi äidille mitään vaivaa.

Lapsuudessa oli silti paljon myös hyvää. Iskä on ollut aina järkevä ja turvallinen vanhempi. Hän tuli elämäämme, kun olin 1-vuotias, ja adoptoi minut, kun olin teini-ikäinen. Iskälle on helppo puhua ja olen aina voinut luottaa häneen. Hän on aina sanonut minulle, että olen huippu ihminen.

Olin äidin kyydissä, kun hän ajoi rattijuopumuksen. Asiasta tehtiin ilmoitus lastensuojeluviranomaisille. Lastensuojelun ihmiset huomasivat, että puhuminen on minulle helppo tapa purkaa asioita, ja olin myös valmis ottamaan apua vastaan. Aloin käydä säännöllisesti tapaamassa psykiatrista sairaanhoitajaa. Muistan, että jo melko pian sosiaaliavun alkamisen jälkeen aloin ajatella, että äiti ei ole minun äitini, eivätkä hänen mielipiteensä kiinnosta minua. Aloin ymmärtää, että äidin käytös ei ollut minun vikani vaan äidin sairauden vika.

Olen saanut myös apua 16-vuotiaasta asti FinFamista. FinFamin leirit ovat olleet turvallista vapaa-aikaa, jossa olen voinut olla itsenäisesti. 18-vuotiaana aloitin Kelan tukeman psykoterapian ja kävin siellä kolme vuotta. Aluksi en halunnut psykoterapiaan, mutta menin sinne isäni tukemana. Jos en olisi päässyt psykoterapiaan, en varmaan enää edes seisoisi pystyssä. Psykoterapian ansiosta olen voinut käydä läpi lapsuuttani ja alkanut ajatella monista asioista uudella tavalla. Olen tajunnut entistä paremmin, että en olisi voinut tehdä mitään toisin.

Huppu suojaa tuulelta ja sateelta. Huppu on lämmin ja pehmeä. Kun vedän hupun päähäni, asetan omat rajani minun ja muun maailman välille.

Nuoret, joiden läheisellä on mielenterveyteen tai päihteiden käyttöön liittyviä ongelmia jäävät usein yksin. Nuoret kantavat huolta läheisestään ja omat voimavarat voivat olla koetuksella. Tyypillistä on myös se, että itseen liittyvät tunteet ja huolet piilotetaan ja huomio kiinnittyy läheiseen ja hänen ongelmiinsa. Ilman tukea nuoren riski sairastua itse kasvaa merkittävästi. Huolehtivat nuoret on tärkeä tunnistaa jo varhaisessa vaiheessa ja tarjota heille matalan kynnyksen tukea, jotta läheisen sairauden negatiiviset vaikutukset nuoreen itseensä jäävät mahdollisimman vähäisiksi.

Huppu-hankkeen kohderyhmänä on tamperelaiset 13-20-vuotiaat nuoret, jotka kantavat huolta läheisestään. Läheinen voi olla esimerkiksi perheenjäsen, ystävä tai seurustelukumppani. Nuoria kohdataan paikoissa, joissa he liikkuvat. Lisäksi kehitetään tunnistamisen mallia nuorten parissa työskenteleville ammattilaisille, jotta he pystyisivät paremmin tunnistamaan huolta kantavat nuoret ja ohjaamaan heidät oikeanlaisen maksuttoman avun piiriin. Nuorten osallisuus hankkeessa on keskeistä ja nuoret otetaan mukaan ideoimaan tukitoimintaa sellaisiin paikkoihin, joissa nuoret luontaisesti liikkuvat.

Huolehtivilla nuorilla on itsellään usein myös vaikeuksia tunnistaa oma avun tarpeensa. Nuori saattaa ajatella, että oman perheen tilanne on normaali tai ettei kenelläkään muulla ole samanlaista tilannetta. Ystävyys- tai seurustelusuhteissa omat auttamisen rajat saattavat hämärtyä ja nuori voi kantaa liian suurta taakkaa yksin. Huppu-hanke tarjoaa nuorille keinoja omien tunteiden tunnistamiseen ja sanoittamiseen sekä omien terveiden rajojen asettamiseen ihmissuhteissa vertaistoiminnan keinoin. Vertaisuus auttaa nuorta hahmottamaan omaa tilannettaan ja lisää osallisuuden kokemusta sekä toimijuutta omassa elämässään.