Myteristä myötätuuleen

Pirkanmaan FinFamissa käynnistyi maaliskuussa 2025 uusi ikääntyville päihde- ja mielenterveysomaisille suunnattu hanke. Hanke kestää kolme vuotta ja sen tarkoituksena on, että avun tarpeessa olevat ikääntyvät omaiset, joiden läheisellä on mielenterveys- tai riippuvuusongelma, tunnistetaan ja he saavat tarvitsemansa tuen. Toiminta on suunnattu 65+-vuotiaille.

Hankkeessa vahvistetaan ikääntyvien omaisten voimavaroja, osallisuutta ja elämän mielekkyyttä keskustelutuen, vertaisuuden ja virkistyksen avulla. Hankkeen nimi viittaa myllerrykseen ja siitä selviytymiseen. Myteri, Tampereen murteella myrsky, kuvaa huolta läheisestä, läheisen oirehdintaa ja muutosta. Myötätuuli kuvaa omaisen elämässä tapahtuvia myönteisiä muutoksia, myönteisiä tunteita, voimaantumista ja toivoa.

Teemme etsivää työtä koko Pirkanmaan alueella. Yhteistyökumppanit ja omaiskokemusasiantuntijat ovat hankkeessa tärkeässä roolissa.

Ammattilaisille

Kutsu meidät pitämään Huoli puheeksi -puheenvuoro

Meidät on mahdollisuus kutsua pitämään maksutonta puheenvuoroa hankkeemme toiminnasta ja huolen kantamisesta ikäihmisille erilaisiin yhteisöihin, esimerkiksi harrasteporukkaan. Huoli puheeksi -puheenvuorossa aiheena on oma jaksaminen silloin, kun huoli läheisen ihmisen mielenterveydestä tai päihteiden käytöstä painaa. Puheenvuoron yhteydessä on mahdollisuus varata aika maksuttomaan keskustelutukeen. Puheenvuoron pituus on noin yksi tunti.

Sähköinen ajanvaraus

Verkkosivuiltamme voit varata ajan suoraan tai yhdessä asiakkaasi kanssa ajan maksuttomaan keskustelutukeen ammattilaisen kanssa. Keskustelutuessa on mahdollista jakaa itselle tärkeän ihmisen oireiluun liittyvää huolta ja muita tunteita turvallisessa ja luottamuksellisessa ilmapiirissä. Tarkoituksena on yhdessä ammattilaisen kanssa keskustellen pohtia, miten omaa arkea saisi kevennettyä läheisen kohtaamista haasteista huolimatta.

Sähköinen ajanvaraus löytyy tältä sivulta. Ajan voi varata myös soittamalla numeroon 050 558 8290. Keskustelutukea on saatavilla puhelimitse, kasvokkain tai esimerkiksi sähköpostitse. Meillä on mahdollisuus tehdä myös kotikäyntejä koko Pirkanmaan alueella.

Hanke-esittely

Kerromme mielellämme hankkeemme toiminnasta ikäihmisiä kohtaaville ammattilaisille. Meidät on mahdollista kutsua erilaisiin työyhteisöihin esittelemään toimintaamme ja ideoimaan erilaisia yhteistyömahdollisuuksia.

Kokemus kuulluksi -tilaisuudet

Järjestämme sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille suunnattuja tilaisuuksia, joissa on mahdollisuus päästä kuulemaan koulutettujen, yli 65-vuotiaiden omaiskokemusasiantuntijoidemme kokemuksia siitä, millaista tukea he ovat saaneet tai olisivat kaivanneet mielenterveyden ja päihteiden käytön haasteita kohdatessaan. Seuraava Kokemus kuulluksi -tilaisuus järjestetään Teams-alustalla 12.5.2026 klo 13.30-15.00. Linkin tilaisuuteen saat pyytämällä.

Kiinnostuitko yhteistyöstä? Ota meihin yhteyttä, niin pohditaan yhdessä, millaista tukea ja toimintaa voisimme ikääntyville tarjota:

Hankevastaava Petra Saarinen: petra.saarinen@finfamipirkanmaa.fi tai 050 551 9665

Kokemustarina - Erään äidin tarina

Poikani, neljästä lapsesta nuorin, alkoi oireilla jo yläkouluikäisenä. Koulun terveydenhoitaja ei ottanut huoltani vakavasti, joten poika sinnitteli peruskoulun ja lukion läpi. Sitten alkoi kaikki romahtaa. Tuli harhoja, itsetuhoisuutta, päihteitä jne. Poika salasi ne meiltä pitkään. Alkuvuodesta 2006 tuli ensimmäinen lyhyt sairaalakäynti ja siitä alkoi karuselli. Mukana oli hoitavia tahoja, kiukustuneita naapureita, poliisikin joskus. Lääkitys aloitettiin, mutta siinä oli omat ongelmansa. Oli keskusteluapua, lyhyitä sairaalajaksoja, terapian aloitusta. Omaisilla päällimmäisinä olivat hätä ja huoli. Meillä ei ollut tietoa, saati kokemusta mistään mielenterveyden ongelmista. Omaiset eivät silloin saaneet tukea organisoidusti, vaikka onneksi oli yksittäisiä lääkäreitä, hoitajia ym., jotka ymmärsivät omaistenkin tarvitsevan apua. Hyvin nopeasti löysin Omaiset mielenterveystyön tukena -järjestöön (nyk. FinFami Pirkanmaa) ja siellä olen pysynyt.

Kun yhdestä perheenjäsenestä oli jatkuva vakava huoli ja hätä, perheemme yhteys tiivistyi ennennäkemättömällä tavalla. Tapasimme usein, teimme pieniä retkiä ja kerroimme toisista välittämisestä. Sisarukset olivat mahdollisuuksien mukaan pikkuveljen tukena ja kaikki huolehtivat hänestä omalla tavallaan. Samalla se vei myös voimia kaikilta.

Uusi vaihe alkoi, kun poikani päätti ruveta vähentämään lääkitystään. Ensin se tapahtui yhteistyössä hoitavan tahon kanssa, lopulta yksin. Vieroitusoireet olivat järkyttäviä ja kestivät kauan. Ja me omaiset olimme huolesta suunniltaan, taas.

Aika pian poika alkoi muuttua. Hän oli lapsena ollut iloinen ja puhelias, sairaus ja lääkkeet veivät lähes kaiken kommunikointikyvyn. Nyt hän alkoi kiinnostua asioista ja ottaa kantaa. Ja kas, uusi kriisi oli valmis. Kaikki läheiset eivät oikein kestäneet, että pojalla oli mielipide lähes joka asiaan ja hän piti niistä kiinni jääräpäisyyteen saakka. Hän alkoi olla välillä aika rasittava läheisten mielestä. Sanailua aiheutti sekin, että äiti ei lähes koskaan asettunut vastustamaan poikaa. Selitin, että kun olen nähnyt lapseni miettivän pelkkiä itsemurhatapoja, muuttuvan puhumattomaksi, tahdottomaksi möykyksi, en voi olla iloitsematta siitä, että hän osallistuu keskusteluihin ja ottaa tilaa itselleen. Olkoon se kuinka ärsyttävää tahansa.

Sekin vaihe tasaantui ja poika suoritti tutkinnon yliopistossa, aloitettuaan opinnot ja keskeytettyään ne kolme kertaa. Nykyään poikani elää itsenäistä aikuisen elämää, jatkaa opintojaan muun elämän ohella ja osallistuu perheen tapahtumiin siinä missä muutkin sisarukset.

Sairauden pyörityksessä me omaiset olimme monta kertaa menettää toivomme, mutta poika itse ei koskaan. Pahimmissakin vaiheissa hän vakuutti, että hän ei jää potilaaksi tai kuntoutujaksi. Hän sanoi aina, että vielä hän opiskelee ja menee töihin. Hänen optimisminsa ja tulevaisuuden uskonsa oli hämmästyttävää. Me omaiset emme niissä asioissa tainneet kovinkaan paljon tukea häntä. Paras, mihin pystyimme, oli se, että emme väittäneet vastaan.

Nykyään olemme tavallinen, aika iso perhe. Jotkut pitävät yhteyttä tiiviistikin, toiset harvemmin. Äitinä olen kiitollinen selviämisestämme. Minun kohdallani ei pidä paikkaansa sanonta ”päivääkään en vaihtaisi pois”. Vaihtaisin ja antaisin pois viikkoja, jos voisin. Nyt asiat ovat kuitenkin hyvin, perheemme voi hyvin ja elämme tavallista arkea. Osaan olla kiitollinen tavallisesta, harmaasta arjesta. Tapahtumia tässä perheessä on ollut riittävästi.

Kokemustarina - kun lapsi sairastui

Oman lapsen sairastuminen ja alun haasteet

Poikani huumeiden käytön seurauksena, psykoosiin sairastumisen saattelemana sain hänet hoitoon 31 vuotta sitten.

Huumeet hajauttivat ja koukuttivat hänen elämänsä päivät. Totuuden paljastuessa poikani huumeisiin sekaantuminen lamaannutti minut täysin. Työpaikallani keskityin työn tuomaan mielekkyyteen ja asiakkaiden kohtaamiseen niin intensiivisesti, että päivät sujuivat ilman suurta pelkoa ja tietämättömyyttä seurauksista, joissa häntä oli autettava. Kauhua, pelkoa, epätietoisuutta siitä, mistä ja miten saada apua nuorelleni, täyttivät mieleni.

Toivoa tiedosta ja voimavaroja luonnosta

Kompuroin ajatuksissani päivästä toiseen, huumeriippuvuuteen keskittyvästä yhdistyksestä en saanut mitään konkreettista apua. Terveydenhuollon ammattilaisena hoksasin kuitenkin Pirkanmaan sairaanhoitopiirin (vuoden 1995 aikainen nimike) psykiatrian klinikkaan ottaa yhteyttä avun saamiseksi. Psykiatrinen hoitoryhmä, jossa toimivat psykiatri ja psykiatrinen sairaanhoitaja, toivat toivon elämääni. Kaiken sen tiedon, miten saada apua psykoosissa pyörineen nuoren elämään. Pelon kahleet katkesivat saadessani hänet hoitoon psykiatriseen sairaalaan. Pyöräilin työmatkat, ryhmäliikuntaan osallistuin säännöllisesti kuten aiemminkin elämässäni, Suomen Lappiin suunnistin syksyisin ruskaviikolla Tampereen taivaltajien ryhmässä. Tampereen järvet, Kaukajärvi rakkain, ovat puhtaudellaan mahdollistaneet uinnin vuoden ympäri. Kirkkokuoron riveissä olen saanut osallistua pyhäpäivien messuihin. Äänetön kirkko, erämaa, vuoret, järvi ovat olleet ja ovat edelleen voimavarani.

Tapaamme poikani kanssa kerran viikossa. Omassa mielenterveyskuntoutujien yksiössä asuessaan ikimuistoiset hetket, Tohlopinjärvi, Julkujärvi, Lamminpää harjumaisemineen, täyttivät mieleni ilolla ja suurella rakkaudella, jota sain tuntea yhteisissä hetkissämme. Suuresta rakkaudestamme, joka yhdistää poikani ja minut myös luonnossa liikkumiseen.

Surun, kivun, avuttomuuteni, ikävänikin tunteeni ovat tulvahtaneet aika ajoin sisimpääni. Psykiatrian liikkuva hoitoryhmä, jossa toimivat psykiatrinen sairaanhoitaja ja mielenterveyshoitaja, ovat auttaneet poikani hoitojaksoille. Osastolla hoidossa ollessaan olen saanut olla turvallisin mielin. Viimeiset kolme vuotta mielenterveyskuntoutujille omistetussa ryhmäkodissa poikani viihtyy. Pelonsekainen huoleni hänen jaksamisestaan on häipynyt. Nyt kirjoittaessani mieleni täyttyy tyytyväisyydestä. Päivien yhteiset ateriahetket, sekä tarjolla olevat iltapäiväaktiviteetit joihin poikani osallistuu, ovat toimintoja, joista saan olla poikani kohdalla kiitollinen.

Liikkumiseen ja retkeilyyn eivät vuodet ole hälventäneet innostustamme. Luontoretkemme ovat lyhentyneet ja askeleemme hidastuneet. Kesäretkelle Alisenjärvelle retkieväinemme pääsemme kuten viime vuonnakin.

Kirjastoon suunnistamme bussilla. Lukemiseen poikani on innostunut vasta ryhmäkodissa. Bussi vie kirjastoon, josta hyllyillä riittää luettavaa ja valittavaa.

Tukea ja virkistystä FinFami Pirkanmaan toiminnasta

Mielenterveysomaiset Pirkanmaa – FinFami ry:n vuosikymmenet kestänyt aktiivinen toiminta on saattanut piiriinsä monia kipeästi tietoa, taitoa kaipaavaa, vertaistukea antavaa omaista.

Mielenterveyskuntoutujien lehdestä löysin omaisyhdistyksen ilmoituksen. Valoa, kirkkautta tulvahti päiviini ensimmäisestä omaisyhdistyksen tiedotteesta, joka tipahti postiluukustani. Kokoontumisista, retkistä, virkistyspäivistä, vertaistapaamisista, maanantain yhteiskahvipäivistä, askartelutuokioista, ammensin innolla ymmärrystä ja voimaa itselleni mielenterveyskuntoutujan äitinä. En juuri kenenkään kanssa aiemmin ollut keskustellut elämästäni poikani sairastuessa. Työpaikallani tunsin suurta häpeää, vaikkakin kertoessani tilanteestani työnantajalleni tunsin helpotusta sisäiseen tuskaani. Ennen kaikkea työnantajani ymmärryksestä minua kohtaan, koska tunsi hyvin perheeni ja minut työtoverinaan.

Ensimmäiseen virkistysviikonloppuun osallistuessani painava kivi putosi sydämestäni saadessani tuntea, etten ole yksin sairastuneen poikani kanssa. Illanistujaisten ja saunomisten jälkeen itkin itkemästä päästyäni. En hävennyt itkupurkaustani, koska ympärilläni istuivat omaiset, jotka kipuilivat sisimmässään samoista tunteista. Tukenamme yhdistyksen ammattitaitoiset, reippaat, iloiset työntekijät.

Yhdistyksen järjestämille ikimuistoisille kesä-syksy-luontoretkipäiville, mm. Siikanevan Torronsuolle, sain myös poikani mukaan. Miten uskomattoman muistorikkaista yhteisretkipäivistämme saamme kiittää FinFamin uskollisia työntekijöitä, jotka mahdollistavat edelleen elämysrikkaat retket. Koulutukset, yhteiset vertaistapaamiset, kokemusasiantuntijakoulutukset ja sanoin kuvaamattomiin herkkuhetkiin nojautuvat syys- tai kevätkauden avajaiset, sekä nautinnolliset joulujuhlien yhteisaterioinnit ja niiden täyttämä juhlamieli.

Kiitollisin mielin saan jakaa kokemukseni mielenterveyskuntoutujan pojan äitinä FinFami ry:n kautta.

Kokemustarina - pimeydestä valoon

Olin isin tyttö pienenä ja vähän isompanakin. Äidin kanssa oli aina napit vastakkain. Kun olin n. 5-vuotias, asuimme kunnan kerrostalossa. Kun äiti oli komentanut minua, olin polkenut jalkaa ja sanonut tomerasti äidille, että sinä et täällä määrää, kunta määrää. Minulla on hyviä muistoja lapsuudesta ennen 10 vuoden ikää. Meillä on paljon kuvia isästä ja minusta. Automatkoilla mummulaan isä osti meille aina karkkia. Pääsin aina isän kainaloon, kun joku asia harmitti. Isä oli hyvä lohduttamaan.

Isä oli urheilullinen, teki juoksulenkkejä, suunnisti ja pelasi lentopalloa. Kun isä ja veljeni juoksivat lenkkiä, minä yritin pysyä perässä.

Isän sairastuminen

Vuonna 1976 isä sairastui kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Häntä kiusattiin työpaikalla. Isä oli sairaalahoidossa eri pituisia jaksoja. Muistan puheluita isän kanssa, tuntui pahalle, kun oli ikävä. Isä jäi työttömäksi ja se oli hänelle raskas juttu. Kirjoittelin ja piirsin isälle tsemppikortteja, kun hän oli masentunut. Minä olin 10-vuotias. Minusta tuli pikkuaikuinen, joka yritti auttaa. Kului monta vuotta, kun isä sairasti. Minä yritin käydä koulua ja olla paljon harrastuksissa.

Oli marraskuu 1983, aloitin lukion. Ihastuin luokallani ruskeasilmäiseen poikaan, josta myöhemmin tuli aviomieheni. Aloitimme seurustelun. Harrastin tanssia kavereiden kanssa ja ohjasin pikkutytöille jumppaa. Eräänä päivänä isä tuli katsomaan, kun olin pikkutyttöjen kanssa. Hän ei sanonut mitään.

Sitten eräänä marraskuun iltana tulin kaverini kanssa meille kotiin ja löysin isän kuolleena. Hän oli tehnyt itsemurhan. Menin shokkiin, kävelin puhelimelle ja soitin äidille sairaalaan, hän oli siellä töissä. Sanoin, että täällä on tapahtunut jotain kauheaa. Äiti tuli heti kotiin.

Menin kaverini kanssa naapuriin. Soitin poikaystävälleni ja hän tuli sinne. Isän äiti, mummu ja isän sisko perheineen tulivat meille. Olimme kaikki sanattomia. Oli vain kysymys Miksi? Minä olin nähnyt kuinka ahdistunut isä oli, ajoittain ihan tuskan vallassa. Minulle tuli kuitenkin syyllisyyden tunne, että en ollut tarpeeksi auttanut häntä. Poliisi oli kysynyt äidiltä, että jättikö isä mitään viestiä. Sellaista ei tarvittu. Tiesimme isän tuskan.

Minä en pystynyt suremaan isän kuolemaa. Patosin kaikki tunteet sisälleni. En olisi pystynyt menemään kouluun, mutta äitini puhui, että siellä on kaikki kaverit ja poikaystäväni ja että en voi jäädä kotiin. Luokanvalvoja ei pystynyt kohtaamaan minua, lähti itkuisena pois luokasta. Koulukaverit antoivat minulle kirjan, jossa oli toivoa tuovia sanoja.

Pienellä paikkakunnalla alkoivat juorut kiertää. Kylällä oli puhuttu, että isä oli uhannut vahingoittaa meitä perheenjäseniä. Ne olivat ihmisten keksimiä juttuja, juoruja. Ne tuntuivat pahalle.

Veljen sairastuminen

Veljeni sairastui skitsofreniaan lukion toisella luokalla. Hän oli huonossa kunnossa, kun isä kuoli. Hän oli alkanut naureskelemaan ja puhumaan itsekseen koulussa, ei pystynyt opiskelemaan. Hänelle lähetettiin koulusta todistus, jossa kaikki aineet olivat 4. Äitini raivostui ja soitti koululle ja sanoi, että tällaista todistusta ei olisi tarvinnut lähettää. Opettaja oli todennut vain, että keitä kahvit.

Pelkäsin välillä veljeäni, kun hän käyttäytyi niin omituisesti. Hän on kiltti luonteeltaan, mutta psykoosissa oli arvaamaton. Kun äitini meni yötöihin niin ystäväni tuli meille yöksi koska olin niin peloissani. Veljeni on ollut moneen kertaan sairaalahoidossa. Hänellä on onneksi ollut hyviäkin aikoja sairaudesta huolimatta. Tällä hetkellä hän asuu palvelutalossa ja on aika hyväkuntoinen. Nyt aikuisena tunne myötätuntoa häntä kohtaan.

Kului vuosi. En ollut vieläkään pystynyt suremaan isän kuolemaa. Ahdistus oli patoutunut sisälleni ja yritin itsemurhaa. Veljeni tuli kysymään miksi en ole koulussa. Hän näki mistä oli kyse ja soitti sairaalaan äidille ja minut haettiin sairaalaan. Selvisin hengissä. Tänä päivänä olen onnellinen siitä, että saan elää.

Haasteista selviytyminen ja kiitollisuus

Olen käynyt monen vuoden terapian ja käsitellyt isän kuolemaa ja muita perheeseen liittyviä asioita. Jos joku kysyy isästäni, pystyn kertomaan, että hän teki itsemurhan. Omaisen/läheisen itsemurhan jälkeen voi selvitä. Minäkin olen selvinnyt, vaikka elämä ei ole mennyt ihan niin kuin olin odottanut. Käyn edelleen sielunhoidossa kerran kuukaudessa.

Minulla oli isä 17 vuotta, siitä olen kiitollinen. Olen kiitollinen myös miehestäni, joka on ollut aina tukenani. Toivoa elämään tuovat omat lapset ja heidän elämänsä seuraaminen.

Toivoa minulle tuo myös sisko ja rukous ja se, että tiedän, että isä on taivaassa ja tapaan hänet siellä sitten kun itse muutan taivaan kotiin.

Olen päässyt pimeydestä valoon.

Jos koet toivottomuutta tai sinulla on itsetuhoisia ajatuksia, apua on saatavilla: Mistä apua itsetuhoisuuteen

Kokemustarina - siskon sairastuminen

Varhaisessa vaiheessa jouduin kantamaan vastuuta ihmisestä, sisaresta samalla seuraten sairautta, joka puhkesi vasta aikuisena 38 vuoden iässä.

Olen nyt 76-vuotias eläkkeellä oleva entinen tarjoilija. Jouduin jäämään työeläkeputkeen ollessani 54-vuotias. Rankkaa aikaa, jossa eläke jäi hyvin pieneksi.

Samanaikaisesti piti huolehtia siskostani, joka asuu Ruotsissa ja äidistä, joka oli sairastunut ja asui vanhainkodissa. Kotimme oli evakkojen rintamamiestalo, jossa ei ollut mitään mukavuuksia. Kävin katsomassa äitiäni joka toinen viikko ja joka toinen matkustin Ruotsiin siskoa auttamaan ja huolehtimaan hänen asioistaan monin eri tavoin. Se oli kallista ja turhauttavaa puuhaa koska minua ei sairaalassa lääkärit tai hoitajat kuunnelleet ollenkaan. Tunsin siskoni elämän paljon paremmin kuin yksikään ammattilainen koskaan. Olimme kasvaneet yhdessä kotona, joka oli köyhä mutta turvallinen.

Ravintolatyö oli raskasta tarjoilijan ansiotyötä, lähinnä tulonlähde taloudelliseen tilanteeseen. Kävin 3-4 paikassa töissä, lounasaikana, illalla ja yötöissä. Nukuin usein vain 3-4 tuntia vuorokaudessa. Rahaa piti saada matkoihin, siihen aikaan myös puhelimella avun hakeminen sisarelle oli Ruotsissa hyvin kallista ja todella vaikeaa. Osasin kyllä puhua ruotsin kieltä.

Tunteista suurimmat olivat ainainen huoli, pettymys koko yhteiskuntaa vastaan. Ruotsissa hoito oli todella huonoa. Kirjoitin Lääninoikeuden Sosiaalihallituksen sairaanhoitopiiriin ja kamarioikeuteen, jota Suomessa ei enää ole. Se ei auttanut yhtään. Kirjoitin satoja kirjeitä hoitajille ja muille, ei muutosta tai apua mihinkään. Kukaan ei kyseenalaistanut minun jaksamistani ikinä! Viha, sisu ja kova periksiantamattomuus ovat olleet tunteiden päätoimisia toimeenpanevia voimia.

Omaisten yhdistys perustettiin Tampereelle 1988, liityin siihen. Olen saanut vertaistukea. Kävin päiväryhmissä. Luennoilla olen kuullut kymmeniä asiantuntijoita, lääkäreitä, professoreita, psykiatreja sekä koti- että ulkomailla Eufamin tilaisuuksissa ja yksityishenkilönä sairaaloissa ja muualla. Toin Prospect-ohjelman Suomeen FinFami Pirkanmaan työntekijän tuella. Olen ohjannut yli 60 Prospect-ryhmää ja 30 uutta Prospect-ohjaajaa ympäri Suomen. Olen osallistunut mielenterveyden konferensseihin ympäri maailmaa.

Nykyisin suurempi huoli on väistynyt mutta surua omaisena tunnen siitä, että siskoni on heikossa kunnossa hoitojensa takia. Itse voin suhteellisen hyvin vaikka korkea ikä on tosiasia. Voin nauttia asioista ja harrastuksista niin, että tekemisen puutetta ei ole. FinFamin Auringonkukkia-kurssiin osallistuminen oli ihan piste iin päälle – se avasi oman jaksamisen tärkeyttä.

Elämä on ollut erittäin vaihtelevaa, vaikeaa, värikästä, välittävää, viiltävää, surua, kipua ja ahdistusta. Onnea, iloa, naurua, riemua, ihania ihmisiä omaisen osana, ihmisenä ihmiselle.

Keskustelutukea +65-vuotiaille

Läheinen, josta olet huolissasi, voi olla esimerkiksi aikuinen lapsesi, sisaruksesi, puolisosi tai ystäväsi. Tilanne voi olla uusi tai ehkä olet kantanut hänestä huolta jo pitkään. Kun ikää tulee, myös omaisena oleminen saattaa muuttua.

Jos tilanne kuormittaa sinua ja haluaisit keskustella asiasta ammattilaisen kanssa, voit varata meiltä keskustelutukiajan numerosta 050 558 8290. Voit varata ajan myös alla olevan ajanvarauskalenterin avulla. Listan alussa on puhelimitse tapahtuvan keskustelun ajavanraus. Tämän jälkeen on aakkosjärjestyksessä paikkakunnat, joihin voit varata tapaamisen kasvotusten Pirkanmaalla.

Toimintaa

Kukkivan vuoren kutsu!
Retki Urjalan Pölkinvuorelle

Perjantaina 22.5. klo 12-17

Tervetuloa keväiselle retkelle Kukkivan vuoren kutsu -puistotapahtumaan Urjalan Pölkinvuorelle Myteristä myötätuuleen -hankkeen seurassa. Kukkivan vuoren kutsu on lähes puolen miljoonan sipulikukan värispektaakkeli touko-kesäkuussa urjalaisessa metsäpuutarhassa.

Näin Pölkinvuori kertoo tapahtumasta: ”Suomen Keukenhof” puhkeaa väriloistoon n. 500 000 kukan voimin toukokuussa. Pölkinvuoren ”Kukkivan vuoren kutsu” -puistotapahtuma on ainutlaatuinen tapahtuma, jollaista muualla Suomessa et löydä. Tämä tapahtuma houkuttelee tuhansia ja taas tuhansia kävijöitä ympäri maata ja ulkomailta nauttimaan luonnon kauneudesta, kukkien väriloistosta ja jylhästä maisemasta. Pölkinvuori luo mielen rauhaa ja elämyksiä kaikille aisteille.

Retki on suunnattu yli 65-vuotiaille pirkanmaalaisille, jotka kantavat huolta läheisen ihmisen mielenterveydestä tai päihteidenkäytöstä. Retken ikärajaus on joustava ja voit lähteä mukaan, jos koet että tämä on sinulle sopiva retki tai jos olet tulossa yli 65-vuotiaan osallistujan retkiseuraksi. 🙂 Pölkinvuoressa liikutaan kahvittelua lukuunottamatta luonnossa, joten päivän sään mukainen vaatetus ja luontopolulle sopivat jalkineet mukaan.

Retken hinta on 10 euroa ja se sisältää bussikuljetuksen Tampereelta Pölkinvuorelle ja takaisin, opastetun kävelykierroksen kukkivalla vuorella sekä leivoskahvit. Kierroksen ja kahvittelun päätteeksi on mahdollista tutustua ja tehdä omia ostoksia monipuolisessa puiden, pensaiden ja perennoiden myyntitaimistossa. Retkestä lähetetään postissa lasku retken jälkeen.

Tampereelta bussi lähtee Tampere-talon edestä. Bussin kyytiin on mahdollista nousta myös matkan varrelta, esimerkiksi Lempäälän tai Viialan suunnalta. Ilmoittautumislomakkeen kysymyksessä 3 voit kertoa toiveesi kyytiinnousupaikasta ja olemme sinuun yhteydessä asiasta ennen retkeä.

Ilmoittautumiset tiistaihin 12.5. klo 18 mennessä: https://link.webropol.com/ep/kukkivanvuorenkutsu

Lisätiedot: petra.saarinen@finfamipirkanmaa.fi / 050 551 9665

Hengähdystauko-puhelinryhmä ikääntyville

tiistaina 19.5. klo 10.00-11.30

Avoin vertaistukiryhmä sinulle, joka ikäännyt ja kannat huolta läheisesi mielenterveydestä tai riippuvuudesta. Ryhmässä pääset keskustelemaan muiden samankaltaisissa elämäntilanteissa olevien yli 65-vuotiaiden kanssa. Hengähdetään yhdessä vertaisten seurassa. Ryhmä on avoin ryhmä eli voit tulla mukaan mille tahansa kerralle tai vaikka jokaiselle kerralle.

Ryhmä toteutetaan ryhmäpuheluna, johon jokainen liitetään omalla puhelimellaan. Voit siis osallistua ryhmään esimerkiksi omasta kodistasi omaan puhelimeesi puhumalla. Puhelinnumerosi ei näy muille osallistujille. Ryhmä on osallistujille maksuton eikä siitä aiheudu puhelinkuluja. Ryhmään voit osallistua pelkällä etunimellä, lempinimellä tai nimettömänä. Ryhmäpuhelussa ei ole videokuvaa, vain pelkkä ääni.

Ryhmää ohjaavat yhteistyössä Pirkanmaan FinFamin ja Varsinais-Suomen FinFamin työntekijät Petra ja Amanda sekä kokemusasiantuntija.

Ilmoittautumiset: Ilmoittaudu Petralle puhelimitse numeroon 050 551 9665, niin kuulet lisää käytännöistä.
Lisätiedot: petra.saarinen@finfamipirkanmaa.fi / 050 551 9665

Huoli puheeksi -puheenvuorot Lähitoreilla

Aiheena on omasta hyvinvoinnista huolehtiminen silloin, kun ikäännyt ja läheisesi mielenterveys tai päihteidenkäyttö huolettaa.

Kyseessä ovat avoimet ja maksuttomat tilaisuudet, joissa puhujina ovat Mielenterveysomaiset Pirkanmaa – FinFami ry:n työntekijät Petra ja Anne sekä omaiskokemusasiantuntija.

Hämeenkyrön lähitori
20.5. klo 13-14
Paikka: Torikatu 8, Kyröskoski

Virtain lähitori
26.5. klo 9.30-10.30
Paikka: Virtaintie 36, Kohtaamispaikka Otso, Virrat

Ruoveden lähitori
26.5. klo 13-14
Paikka: Urheilutie 1, Kohtaamispaikka Aleksiina, K-marketin tiloissa

Kiikoisten lähitori
2.6. klo 13-15
Paikka: Huhtatie 2, Huhtahovi, Vanhustenkotiyhdistyksen kerhohuone

Lisätiedot: petra.saarinen@finfamipirkanmaa.fi tai 050 551 9665

—