Olen tyytyväinen siihen, mitä minulle on annettu
Omaisen tarina
Isäni on ollut nuoresta asti masentunut. Masennus todettiin kuitenkin vasta, kun minä olin 8-vuotias.
Kun isä irtisanottiin töistä, hänen kuntonsa romahti. Huomasin, että hän muuttui. Olin kuitenkin niin pieni, etten ymmärtänyt, mitä tapahtuu. Isä oli tavallaan kipeä.
Isä ja äiti puhuivat meille lapsille masennuksesta vasta myöhemmin, kun pystyimme ymmärtämään asian paremmin. Vanhemmat ovat olleet todella avoimia. Meillä on aina puhuttu perheen sisällä paljon.
Kun saimme tietää isän sairaudesta, koko perheen elämä muuttui. Isä oli aina kotona, kun tulin koulusta. Toisaalta oli ihanaa, että joku oli kotona, mutta toisaalta sitä oli hassua selitellä kavereille.
Olin huolissani, miten äiti jaksaa, enkä halunnut puhua omista asioistani, etten kuormita ketään enempää. Ylisuoritin itseäni urheilussa sekä koulussa, ja minua kiusattiin. Olin yksin, ja sitten periaatteessa syrjäydyin. En nähnyt enää kavereita ja vietin aikaa vain kotona omassa huoneessani. En tehnyt yhtään mitään.
Kun aloin syrjäytyä, vanhemmat huomasivat, että kaikki ei ole hyvin. He veivät minut hoitoon.
Viime vuosi oli niin synkkä, etten muista siitä mitään. Minulla todettiin keskivaikea masennus, paniikkihäiriö ja ahdistuneisuushäiriö. Vaikka menin vastahakoisesti hoitoon, sain sieltä oikeasti apua ja tarpeeksi ajoissa. Minusta tuntuu, että se pelasti minut.
Yläkoulussa kävin joka viikko juttelemassa psykiatrisen sairaanhoitajan ja koulukuraattorin kanssa. He ovat olleet minulle iso apu.
Masennukseen liittyen olen saanut isältä paljon tukea.
Kavereille kerroin isästä ensimmäisen kerran vuosi sitten. Oli vaikeampaa kertoa heille ensimmäistä kertaa isän masennuksesta kuin omasta masennuksesta. Kaverit olivat sanoneet minulle aina, että teillä on täydellinen perhe ja sinulla on kaikkea. Minulle tuli tunne, etten voi kertoa isästä kenellekään.
Tietyllä tavalla myös häpesin asiaa. En halunnut kavereilta sääliä, enkä että he alkaisivat kohdella minua eri tavalla. Nyt olen kuitenkin oppinut luottamaan ihmisiin paremmin.
Muut kaverit varovat toisinaan seurassani, mitä sanovat. Se on ehkä hyväkin asia, mutta en halua, ettei minulle voisi sanoa asioita suoraan. Kaverit eivät heitä esimerkiksi mustaa huumoria silloin, kun minä olen vieressä. Joskus tunnen itseni vähän ulkopuoliseksi.
Kun kerron koulussa omasta masennuksestani, joku toinenkin saattaa alkaa kertoa omastaan. Kukaan ei ole koskaan katsonut minua pahasti, kun olen kertonut sairaudestani.
Vaikka kouluissa on lisätty puhumista mielen sairauksista, ei niistä todellisuudessa vieläkään puhuta. Terveystiedossa mielenterveysaiheet skipataan, kun ei ole aikaa. Mielenterveyttä ei pidetä yhtä tärkeänä kuin ohjeita siitä, miten istut ergonomisesti.
En muuttaisi omasta menneisyydestäni mitään. Olen tyytyväinen siihen, mitä minulle on annettu. Vaikeudet ovat kasvattaneet minusta sen, kuka olen nyt. Olen oppinut näyttämään tunteeni paremmin ja minusta on tullut rakastavampi ihminen. Olen oppinut kuuntelemaan muita, koska muut ovat kuunnelleet minua.
Harrastukset ovat minulle tärkeitä. Harrastan moukarinheittoa SM-tasolla ja teen mallintöitä. Tulevaisuudessa haluan lääkäriksi. Toivon, että urheilu pysyisi mukana elämässäni ja olisin vain onnellinen.
Tällä hetkellä isä on paljon virkeämpi. Hän on ollut hoitojaksolla Pitkäniemessä ja saanut muun muassa sähköhoitoa. Isä ei enää nuku koko ajan, vaan jaksaa tehdä asioita meidän kanssamme. Perheemme on entistäkin läheisempi.
FinFamin myötä ymmärsin, ettei meidän perheemme ole erilainen. Kukaan ei määrittele, mikä on normaali perhe.