Tammikuisena tiistaina postiluukustani kolahti kutsu: Joiku of life.

”Ikärikas madmoiselle, hoiva-alan lämpöinen elle, naurunryppy, hyvä sydän, haluamme sinun seuraamme pysähtyvän. Kun joikulaiset eivät ole vaeltamassa Lapissa, kannustamassa Espanjan liigassa pelaavaa lempijoukkuettaan tai pistämässä jalalla koreasti, keikkailevat he kumppanuusyhdistyksissämme itselleen sopivina ajankohtina.”

Siis tuossa minulle uusi hyvinvointiyhteisö ja työpaikka eläkkeellä ollessani! Innostuin heti ja ilmoittauduin infotilaisuuteen. Nyt eläkepäiviäni ovat siivittäneet kuorolaulu, kansantanssin pyörteet sekä FinFami.

 

FinFamin keskusliiton järjestämä kokemusasiantuntijakoulutus johdatti minut FinFami Pirkanmaan toimintaan neljä vuotta sitten. Kokemusasiantuntijana osallistuin omaisen puheenvuorollani ”Etsivä omaistyö” -projektiin kahden vuoden ajan. Kiitollinen olen saamastani syvällisestä ja ajankohtaisesta tiedosta sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ammattilaisten työhön liittyen.

Aktiivisena vapaaehtoisena olen toiminut myös ”Ankkuri aallokossa” -projektissa. Yhteistyö omaisten ja Pitkäniemen hoitajien kanssa jatkuu edelleen, kun toimin kokemusasiantuntijana omaisneuvonnassa, ensitietoryhmässä sekä ”Kokemus kuulluksi” -paneeleissa. Jokainen kohtaaminen lisää paitsi yhdistyksen näkyvyyttä ja tunnettavuutta myös omaisen voimavaroja.

 

Minulle tärkeää on tunne siitä, että olen osallisena toiminnassa. Sydämeeni sisäistyneet omaisyhdistyksen arvot, tasapuolisuus, omaislähtöisyys, luotettavuus, uskottavuus, osaaminen, avoimuus ja kumppanuus, syventävät edelleen toimintani jatkuvuutta. Omaisyhdistyksen tärkein tehtävä on omaisten hyvinvoinnin tukeminen.

Yhteisöllisyys, yhteisöt ja yhteisöllinen elämä ovat ihmisen olemassaololle ja toiminnalle välttämättömiä prosesseja ja rakenteita. Yhteisöllisyys tarkoittaa ihmisten sosiaalisten suhteiden muodostamaa kokonaisuutta. Sen kantavia teemoja ovat luottamus, osallisuus, sitoutuminen, motivaatio ja läheisyys. Yhteisöllisyyttä edistää me-henki ja yhteisiin tavoitteisiin sitoutuminen, tutustuminen toisiin, luottamuksen rakentaminen, kannustavan ilmapiirin luominen, ”tässä saa olla hauskaa” -asenne, uuden etsiminen ja tekeminen yhdessä sekä osallistuminen yhteisiin hankkeisiin ja tilaisuuksiin.

Minulle FinFamin toiminnan lisäksi on tärkeää osallistuminen seurakunnan vapaaehtoistyöhön kuorolaulun myötä. Kristillinen usko saa näkyvän ja persoonallisen muodon erilaisissa henkilökohtaisen tason tapahtumissa kuten esim. rukous- ja ylistyselämän muodossa.

 

Yksin olemisessa ei ole mitään vikaa, päinvastoin. Kyky nauttia yksinolosta, itsenäisesti tehtävistä valinnoista ja omista rutiineista on tärkeää ja terveellistä. Ongelmaksi yksinolo muuttuu, jos sen vastapainona ei ole yhteyttä muihin ihmisiin.

Ihminen on sosiaalinen eläin. Kiintymyssuhteet lähisukulaisiin ja sydänystäviin tuovat meille turvallisuuden tunteen ja vähentävät haavoittuvuuttamme. Kun koemme tulevamme hyväksytyksi, uskallamme tutkia mahdollisuuksiamme. Pysymme virkeinä ja avoimina.

Yksinäisyydelle altistavia käännekohtia ovat esim. puolison tai läheisen kuolema, eroaminen, vakava sairaus, eläkkeelle jääminen tai muutto uuteen ympäristöön. Pahimmillaan yksinäisyys voi johtaa erakoitumiseen, jopa kaikkien sosiaalisten kontaktien katkeamiseen.

 

Eläkkeelle jäädessä ajankäyttö muuttuu. Toisilla työltä vapautuneen ajan täyttävät matkustelu tai mökillä oleminen. Toiset nauttivat yhteisestä ajasta lastenlasten kanssa. Kaikille nämä eivät kuitenkaan riitä elämänsisällöksi. Moni meistä eläkeläisistä on haastanut itsensä kokeilemaan uusia asioita, joiden myötä saamme kohdata uusia ihmisiä – saamme kavereita. Uusia ihmissuhteita saadakseen pitää nähdä vaivaa.

Tietokirjailija ja tekoälytutkija David Levy vieraili Suomessa ja kertoi uskovansa robottien olevan ratkaisu myös yksinäisyyteen. Ihmiset ovat oppineet ottamaan lemmikit perheenjäseniksi, miksi ei siis robottia? Fiksu robotti voi pelata korttia, keskustella ja pitää kädestä elokuvissa. Mielikuvia häiritsee ajatus avaruusfilmien monstereista ja tunteettomista terminaattoreista. Mutta robotit voidaan ohjelmoida myös helliksi, välittäviksi ja ystävällisiksi. Kosketus olisi lämmin ja pehmeä kuin pehmolelulla, ja niiden syliin voisi nukahtaa.

Pojallani yksinäisyys häipyy kitaran soitossa. Kitaran kielten sointu tarttuu sieluun ja kohtaa kitaransoittajan sielun. Ikävä ja surullinen mieli kaikkoaa soittaessa.

Yksinäisyys on kouraissut sieluani kipeimmin 44 vuotta sitten jäädessäni yksin kahden pienen poikani kanssa. Yksinäisyydessäni tunsin itseni niin hyljätyksi. Poikani pelastivat minut.

Ilon ja rauhan elämääni ovat tuoneet vuoret, erämaa, meri ja äänetön kirkko ennen palvelun alkua. Pyhät hetket näissä maisemissa, yksinäisyys ja hiljainen rukous, joissa pyhyys kohtaa sielun.

 

Tuija Eurola

Pin It on Pinterest