Pirkanmaan FinFami vietti Ilonan päivää 9.10.2023 yhteistyössä Tarinateatteri Sillan kanssa. Järjestimme tarinateatteriesityksen Sinun vuorosi näkyä. Illan aikana yleisö kertoi tarinoita, joista Tarinateatteri Sillan näyttelijät toteuttivat lavalla oman versionsa. Yleisössä istui myös Kari Hotakainen, joka teki muistiinpanoja ja kirjoitti niiden pohjalta kolmannen näkökulman illan esityksistä.
Tämä tarina on nyt luettavissa.
SALAISUUKSIA, HIHITYKSIÄ JA FLAMENCO-TANSSIJOITA
eli tosisatuja mielenterveyden maailmasta
Teksti: Kari Hotakainen
1.
Olipa kerran maailma, jossa ei ollut salaisuuksia, mielenterveysongelmia eikä flamencotanssijoita. Sen pituinen se, koska sellaista maailmaa ei ole olemassa.
2.
Eräällä nuorella oli salaisuus, jota hän ei paljastanut kenellekään, ei edes mummolleen. Myöhemmin, aivan liian myöhään, mummolle selvisi, että möykky, jota nuori kuljetti sisällään, oli masennus. Nuori oli salaa masentunut. Mummo yritti ymmärtää, mutta sanat eivät riittäneet. Eivät yltäneet. Nuori olisi halunnut, että mummo olisi sulattanut möykyn ja hävittänyt sen kokonaan. Mutta aivan kaikilla mummoilla ei ole psykiatrian opintoja takanaan. Nuorella ei ollut voimia ymmärtää, ettei hän ollut ainoa mieleltään sairas, eikä mummo tajunnut, ettei hän itse ollut ainoa mielisairaan omainen. Kunnes mummo huomasi pienen ilmoituksen, jossa kerrottiin paikasta, missä jokainen voi kertoa omaisten taakasta. Sinne mummo meni ja kertoi, ja kertoessaan hänen taakkansa keveni, sana ja lause kerrallaan.
3.
Eräs toinen nuori oli näkymätön säpsähtelijä. Hän joutui jatkuvasti oireilevien vanhempiensa vuoksi jatkuvasti mukautumaan uusiin tilanteisiin, niin sanotusti säpsähtelemään, ja niin hänestä itsestään tuli tunteiden piilottelija, niiden kieltäjä. Hän kielsi itseltään kaksi suurta tunnetta, pelon ja surun. Ja kun ne kieltää, ei voi elää kokonaisesti. Onneksi tämä nuori löysi saman paikan kuin edellisen tarinan mummo, ja nyt, jo aikuisena hän vähitellen antaa itselleen oikeuden ilmaista tunteita, yksi kerrallaan, kuin poimisi katveeseen jääneitä pieniä kasveja, nupullaan olevia. Enää hän ei halua olla nuorallakävelijä, joka joutuu tasapainoilemaan muiden mielentilojen mukaan, tulevaisuudessa hän voi olla tavallinen kaduntallaaja. Ja hän tajusi, että näkymättömiä lapsia voi löytyä vielä vanhainkodeistakin.
4.
Sitten oli eräs äiti, jonka tytär sairastui, mutta mihin, sitä äiti ei tajunnut. Tytär ei uskaltanut nukkua, ehkä hän pelkäsi, että unesta valuisi tajuntaan pimeitä voimia. Sitten tytär alkoi hihittää, eikä se ollut ilosta kumpuavaa huvitusta, vaan pelottavaa hihitystä, jota kesti kolme vuorokautta. Silloin äiti tiesi, ettei kaikki ole kunnossa. Silloin hän myös tiesi, että tytär oli luiskahtanut tavoittamattomiin, tuntemattomaan maahan, josta äiti ei ymmärtänyt mitään. Tytär eli tuntemattomassa maassa, mutta äidin piti elää Suomessa, todellisessa maailmassa, eikä hän omien kiireidensä vuoksi osannut matkustaa siihen toiseen maailmaan. Äiti meni mykäksi, kunnes löysi paikan, jossa saattoi puhua myös sellaisista asioista, joita silmällä ei näe.
5.
Olipa kerran mies, joka ei ollut puhunut 17 vuoteen. Tämä on Suomessa aika yleistä, mutta mielenkiintoiseksi tapauksen teki se, ettei hän ollut uskaltanut puhua läheisen vakavasta sairastumisesta kenellekään. Sitten, aivan sattumalta, hän alkoi puhua täysin tuntemattomalle ihmiselle. Se johtui varmaan siitä, että hän vaistosi tämän ihmisen möykyn omistajaksi. Mies alkoi puhua, ja hänen koko elämänsä muuttui. Puhe vaikutti hänen kehoonsa niin voimallisesti, että hänestä kuoriutui flamencotanssija, aikuisella iällä. Hänen tanssinsa ei ollut teknisesti täydellistä, itse asiassa se oli epärytmistä ja vajavaista, mutta hänen onnistui herättää katsojassa tunne, että kuka tahansa voi tanssia. Ja puhua.
6.
Ja olipa kerran eräs nainen, joka tajusi, että se mikä kaatuu omaan niskaan, kaatuu myös läheisten niskaan. Tämä nainen joi liikaa, mutta hän ei ymmärtänyt, että osa hänen juomastaan viinasta kostutti muutkin. Tämän hän tajusi kenties liian myöhään, mutta tajusi kuitenkin. Nämä kyseiset läheiset eivät olleet hänen perhettään eikä sukulaisia, vaan työkavereita, jotka kärsivät hänen juomisestaan. Nainen oivallus aukaisi aivan uuden maiseman. Läheisiä ovat kaikki ne, joiden kanssa olet tekemisissä ja joiden elämät vaikuttavat sinun elämään ja päinvastoin. Sen pituinen se, paitsi ettei ole. Emme osaa laskea kuinka pitkän valon tai varjon me toisiimme luomme.
7.
Ja kerran kävi niin, että kolme näkymätöntä lasta löytyi vanhustentalosta. Ihmeenä pidettiin sitä, miten he olivat onnistuneet olemaan näkymättömiä koko elämänsä. Eräs vanhuksista kertoi, ettei se ole ollenkaan ihmeellistä. Sitä vain huomaa katoavansa harmauteen, koska läheisten pitää saada elää värikästä elämää. Ja sen sanoessaan hän ei enää ollut aivan näkymätön.
