Tarinoissa tuntuu - Mielenterveysomaiset Pirkanmaa - FinFami ry

Ensimmäinen ryhmä, johon osallistuin FinFami Pirkanmaan tuoreena jäsenenä oli Tarinaryhmä. Ja aivan mahtava ryhmä ja kokemus olikin! Siellä syntyi ihan erilainen oma tarina kuin ikinä ennen. Sellainen, jossa olen mielenterveysomainen. Kirjoittamalla kokosin hetkiä ja aikoja, jolloin on ollut vaikeinta, jolloin vaikeuksia on voitettu ja jolloin kaikki on ollut pelkästään hyvin.

Oman elämän penkominen oli myös tunteiden penkomista. Välillä piti kirjoittaa ja itkeä samaan aikaan. Toisessa muistossa taas oli hymyilevä fiilis. Kaikkein kimurantein oli pelon tunne. Olen lapsena pelännyt menettäväni kokonaan elämäni tärkeimmän ihmisen. Se pelko herää vieläkin, ja se taitaa olla aina ja ikuisesti mukana minun tarinassani.

“Mun äiti oli muuttunut. Se katseli ulos ja ihmetteli, kuinka kirkasta ja kaunista siellä oli. Se oli kuin joku toinen. Se oli outo. Sen katse oli outo. Keittiössä se luuli kauhaa pikkulusikaksi. Olin 6-vuotias.

Nykyään tiedän, että äiti oli psykoosissa. Sellaisessa kunnossa lähdetään sairaalaan. Osastolle. Minä jäin silloin enon ja tädin luokse. Sohvalle tehtiin peti. Jäin silloin aika yksin.

Äiti oli sairaalassa puoli vuotta. Minä aloitin koulun.”

 

Tarinassani on myös iloa. Ystäviä, jotka ovat ymmärtäneet. Harrastus, jossa oli hauskaa. Saavutuksia, tekemisen meininkiä, onnea omasta perheestä. Minulla on ollut ympärilläni hyviä ihmisiä ja lupa olla kuka olen, mitä pidän lähes elintärkeänä.

Olemme puhuneet äidin kanssa paljon kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Mikä se on, millaista sen sairastaminen on, miten siitä voi selvitä ja miten siihen ympärillämme suhtaudutaan. Onneksi olemme puhuneet!

“Rohkeutta, avoimuutta, toisen ihmisen arvostamista ja kuuntelemista. Elämän kivun hyväksymistä. Ja mitä kaikkea muuta äidin kanssa olen oppinutkaan. Olen saanut vahvuutta, olen kasvanut. Vaikka välillä on rämmitty ja mennyt heikosti. Vaikka sairaus ei koskaan parantunut, eikä parannu.”

 

Tarinaryhmässä luimme tarinoitamme toisillemme. Jokainen kuulemani tarina oli arvokas ja voimakas kokemus. Myös oma tarina rikastui muiden kanssa keskustellessa ja heitä kuunnellessa. Ryhmässä tunteet saivat tulla ja olla. Ei tarvinnut enempiä selittää. Meidän välillämme oli luottamusta sata prosenttia.

“En muista, että olisin koskaan hävennyt äidin sairautta. Ennemminkin olen halunnut sanoa sen ääneen kuin minkä tahansa sairauden. Ja sanon edelleen. Äiti on minulle esikuva naisesta, joka on taistellut ja kestänyt jotakin todella vaikeaa, parantumatonta ja hallitsematonta.”

Sanoinko muuten jo, että suosittelen oikein lämpimästi Tarinaryhmää kaikille mielenterveysomaisille 🙂

 

Marika Vanhatalo

Pin It on Pinterest