Matilda Nissinen on toiminut Pirkanmaan FinFamilla Paikka auki -työntekijänä kuluneen vuoden ajan. Hän on ollut järjestötyöntekijänä nuorten, nuorten aikuisten ja lapsiperheiden toiminnassa ja ollut vastuussa myös nuorten toimintaan liittyvistä viestinnällisistä tehtävistä. Haastattelussa hän kertoo Paikka auki -työstään FinFamilla.
Millainen Pirkanmaan FinFami on ollut työpaikkana?
Pirkanmaan FinFami on monipuolinen työpaikka, jossa olen päässyt kokeilemaan laajasti erilaisia työtehtäviä. FinFamilla olen kokenut hyväksi sen, että yhdistyksessä on käytössä liukuva työaika, joten pystyn vaikuttamaan omiin työaikatauluihini. Tämä auttaa myös jaksamaan töissä paremmin. Pirkanmaan FinFamissa on myös todella matala kynnys kysyä apua työkavereilta, jos ei ole ihan varma, miten jossain tilanteessa tulisi toimia ja useimpiin ongelmiin apua saa helposti.
Miten sinut otettiin vastaan työpaikalla?
Vastaanotto Pirkanmaan FinFamilla on ollut hyvä. Työkaverit tulivat tervehtimään ja halusivat tutustua minuun. Muiden työntekijöiden kanssa oli myös mahdollista sopia tapaamisia, joissa nämä kertoivat työtehtävistään ja näin pääsi tutustumaan työyhteisöön paremmin. Alusta asti tuntui myös siltä, että mielipiteitäni arvostettiin työyhteisössä ja niitä myös kysyttiin.
Millaista työnteko on ollut?
Työ on ollut mielekästä ja monipuolista. Työtehtävät ovat vaihdelleet vuodenajasta riippuen. Syksyllä, talvella ja keväällä on ollut enemmän aktiivista tekemistä ihmisten kanssa, kun taas kesällä työ on painottunut suunnitteluun, ja olen viettänyt enemmän aikaa tietokoneen ääressä. Tämä on toisaalta tuonut mukavaa vaihtelua työskentelyyn.
Mitä kaikkea olet päässyt työssäsi tekemään?
Olen muun muassa ollut toisena ohjaajana nuorten aikuisten ryhmissä, osallistunut monenlaiseen nuorille ja nuorille aikuisille suunnattuun toimintaan ja ollut esittelemässä FinFamin toimintaa oppilaitoksilla ja erilaisissa tapahtumissa. Lisäksi olen ollut järjestämässä lapsiperheille suunnattuja tapahtumia.
Olen myös voinut vaikuttaa työni sisältöön. Minulla on viestinnän alan koulutus, jota olen päässyt hyödyntämään työssäni. Olen ollut päävastuussa FinFamin nuorille ja nuorille aikuisille suunnatusta Instagram -tilistä ja sen sisällöstä. Työhöni on kuulunut myös muita viestinnällisiä tehtäviä, kuten mainosten tekemistä, lehtikirjoituksia ja nuorten videon suunnittelua. Työssäni olen päässyt tekemään monenlaisia asioita myös oman toimialani ulkopuolelta. Olen voinut auttaa muita työntekijöitä heidän työtehtävissään, ja sitä kautta hyödyntää myös sellaista osaamista, jota en välttämättä ole pystynyt omissa työtehtävissäni suoraan hyödyntämään.
Mitkä ovat olleet työsi huippuhetkiä tai erityisen mielenkiintoisia asioita, joita olet päässyt tekemään?
Olin mukana nuorten videoprojektissa, jossa sain enemmän vastuuta. Projektiin liittyi hyvin monipuolisesti erilaisia työtehtäviä kuten, videon sisällön suunnittelu, esiintyjien ja kuvausryhmän rekrytointi, tilojen etsiminen ja varaaminen, lavastusten ja rekvisiitan miettiminen sekä valmiiden videoiden tekstittäminen ja kääntäminen. Projektissa pääsin hyödyntämään kontaktejani ja toteuttamaan omia ideoitani. Videoprojekti oli jotain uutta ja erilaista, mitä ei ollut aikaisemmin päässyt tekemään. On myös hienoa, että videota on hyödynnetty paljon FinFamin toiminnassa.
(Videot löytyvät yhdistyksen YouTube-kanavalta: https://www.youtube.com/playlist?list=PLqp0koaUpc8Wlqedu6A7Aa5jZAXcDnuTc)
Mitä kaikkea olet oppinut kuluneen vuoden aikana?
Olen oppinut paljon järjestötoiminnasta ja siitä, miten järjestötyö eroaa vaikka kunnallisen puolen työstä. Työni kautta olen tutustunut paitsi FinFamiin myös muihin järjestöihin, joiden kanssa olen työssäni ollut tekemisissä. Työssä onkin päässyt verkostoitumaan ja tämä voi tulevaisuudessa avata uusia työpaikkoja. Olen oppinut myös hyödyntämään verkostoja erilaisiin asioihin.
Koen saaneeni lisää osaamista mielenterveyteen liittyvistä teemoista nimenomaan läheisten näkökulmasta. Olen myös oppinut, miten huomioida läheisiä myös tulevissa työpaikoissa. Olen saanut lisää itsevarmuutta tehdä työtä sosiaali- ja terveysalalla. Myös erilaiset viestinnän muodot sekä tapahtumien järjestäminen ovat tulleet tutuiksi. Työsuhteen aikana olen oppinut, että pystyn moniin sellaisiin asioihin, joihin en välttämättä aiemmin olisi uskonut pystyväni.
Millaisia vinkkejä antaisit heille, jotka miettivät, voisiko Paikka auki –haku olla heille hyvä mahdollisuus?
Paikka auki -työssä erityistä on se, että töitä voi tehdä oman jaksamisen ja elämäntilanteen mukaan. Työn sisällön ja työaikojen järjestäminen on Paikka auki -työssä joustavampaa kuin monessa muussa työssä. Työhön saa myös paljon apua Paikka auki -ohjelmakoordinaattoreilta esimerkiksi säännöllisissä verkkotreffi -tapaamisissa. Ohjelmakoordinaattoreiden kanssa voi keskustella ja saada vinkkejä esimerkiksi työssä jaksamiseen, urasuunnitteluun tai työsopimusasioihin. Työpaikalla Paikka auki -työntekijöille on nimetty ohjaaja, jonka kanssa voi käydä läpi omaa työnkuvaa, työtehtävien sujumista ja mahdollista avun tai tuen tarvetta.
Paikka auki -työstä saa arvokasta työkokemusta, joka helpottaa tulevaa työllistymistä. Työssä voi pärjätä, vaikka ei olisi paljoa kokemusta alalta. Kiinnostus ja halu oppia riittää pitkälle ja apua ja tukea saa paljon. Kaikenlaiselle osaamiselle löytyy käyttöä, vaikka ensin ei osaisi edes ajatella, millaisia asioita voisi osata tehdä. Oma osaaminen ja vahvuudet onkin hyvä tiedostaa ja ottaa työpaikalla puheeksi.
—
Tekstin on kirjoittanut yliopistoharjoittelussa Pirkanmaan FinFamissa ollut Emmi Tallila.