Mielipidekirjoitus luettavissa: Kukaan ei kanna vastuuta nuoresta mielenterveyspotilaasta

2. Eri psykiatrit vastaanotoilla – Jos lääkäri on aina eri, usein vasta harjoitteleva psykiatri, joka ei uskalla tehdä hoitopäätöksiä, hoito ei etene toivotulla tavalla. Odottelu ja seuranta lääkepurkin lisäksi ovat vallalla olevat hoitomuodot terapioiden ja uusien hoitomuotojen sijaan. Verorahat menevät hukkaan, jos käynnit eivät johda mihinkään ja jos lääkärillä ei ole aitoa mahdollisuutta ottaa hoitovastuuta tutustumalla asiakkaaseensa. Lääkärit yrittävät varmasti parhaansa, mutta nykyinen hoitomalli on toimimaton eikä mahdollista lääkärien ammattitaidon käyttämistä parhaalla mahdollisella tavalla. Lääkäritkin vain yrittävät selviytyä vastaanotosta toiseen mahdottoman työtaakan alla.

Ratkaisevaa ei siis ole ainoastaan se, kuinka monta asiakasta poliklinikalla vastaanotetaan päivässä vaan lisäksi se, millaisia käynnit ovat laadullisesti. Käypä hoito –suositukset ja vastaanoton kohtaamiset menevät hukkaan, kun hoitopolku on hajanainen ja hoitokontakti ohut.

3. Puutteellinen hoitosuunnitelma – Nuorelle ja hänen omaisilleen hoitopolku on usein epäselvä eikä hoidon jatkuvuudesta ole tietoa. Kukaan ei ota nuoresta aidosti vastuuta, kun aikaa ja resursseja ei ole tarpeeksi. Tämä johtaa hoidon puutteellisuuteen ja jatkuvaan epävarmuuteen muutenkin heikossa kunnossa olevan nuoren elämässä. Hoitopolku onkin omaisen näkökulmasta loputon yritys taistella läheisen avun saamiseksi, ja vastauksena on pääasiassa hajanaisia vastaanottokäyntejä vailla toivonnäköaloja. Hoitotakuut voivat toteutua teoriassa, mutta käytännön tulokset nuoren elämässä ovat laihoja,vaikka juuri hoidon tehon pitäisi tässä olla tavoitteista olennaisin.

Perheelle selkeä hoitosuunnitelma olisi tärkeä, turvaa tuova ja lohdullinen. Konkretia kaiken kaaoksen keskellä toisi helpotusta. Psyykkinen sairaus on kaaos. Sen hoito ei saa olla sitä! Tärkeää olisi kuunnella asiakkaan ja omaisen toiveita hoidon suhteen ja kokeilla uusiakin hoitomuotoja rohkeasti.

4. Pelkkä lääkitys ilman terapiaa – Monet psyykkisesti sairaat nuoret tarvitsevat sekä lääkitystä että terapiaa selviytyäkseen vaikeiden oireiden kanssa. Kelan terapiaan on kuitenkin vaikeaa saada lausuntoa, kun lääkäritapaamisia on liian harvassa. Kun avunsaanti ja terapiaan pääsy vaikeutuvat jonojen takia ja kun hoitona on usein vain pelkkä lääkitys, joka sekään ei aina ole kohdillaan, on riskinä, että osa nuorista turvautuu alkoholiin ja muihin päihteisiin oloaan helpottaakseen. Nuorella voi olla edessään uusi haaste, kun päihteistä pitäisi päästä eroon, jotta muu hoito olisi mahdollista. Sairauksien kroonistumisen lisäksi on vaarana ongelmien monimutkaistuminen. Monen huumeidenkäyttäjän takana ovatkin hoitamattomat mielenterveysongelmat.

5. Omaisten rooli hoitoprosessissa – Omaisilla pitäisi olla tärkeä rooli nuoren hoitopolulla, sillä omaiset tuntevat nuorensa parhaiten ja voivat tuoda hoitohenkilökunnalle ensiarvoisen tärkeää tietoa nuoren taustoista ja voinnista. Psyykkisesti sairas nuori ei aina itse sairautensa takia pysty antamaan selkeää kuvaa omasta kokonaistilanteestaan. Ilmaisematta saattavat jäädä olennaiset asiat myös siksi, että olotila on juuri tapaamishetkellä hyvä. Vointi voi kuitenkin vaihdella radikaalisti ja kotiin palatessa voikin olla vastassa ahdistuskohtaus. Jos omaisten ääni jää kuulumatta, voi psykiatrin tietotaito mennä osittain hukkaan ja nuori jää vaille oikeanlaista hoitoa. Siksi perhe on otettava mukaan hoitokuvioon!

Kun mielenterveysongelmat ja niiden hoito vievät joka tapauksessa verorahojamme, on syytä käyttää niitä tehokkaasti. Tällä hoitotavalla rahat valuvat hukkaan. Psykiatrien vähäisyys muodostaa pullonkaulan hoitoprosessissa, jolloin koko hoitopolku vaarantuu. Koska ongelma ei ole nopeasti ratkaistavissa ja uusia psykiatreja ei ole tulossa korjaamaan vajetta, on kehiteltävä toisenlaisia ratkaisuja. On ymmärrettävää, että vain sydänkirurgi voi leikata sydänpotilaan, mutta psyykkisesti sairas sen sijaan voi hyötyä monen eri ammattilaisen antamasta avusta, kunhan hoitopolku esimerkiksi terapeutin luokse mahdollistuu. Kun vain psykiatri voi tehdä poliklinikalla lähetteet, lääkemääräykset ja tilannearviot, ei hoito etene.

Omaisen näkökulmasta hoitomallia pitäisi kehittää kokonaisvaltaisempaan suuntaan, jossa nuorella olisi selkeä hoitosuunnitelma ja perhe aktiivisesti mukana hoitoprosessissa. Ehdotankin, että Tampereella otettaisiin käyttöön tiimityöskentelymalli, jossa keskeisessä roolissa olisi yleislääkäreiden, psykiatristen sairaanhoitajien ja psykiatrien tiimityöskentely poliklinikalla. Tässä mallissa lääkäreiden roolia voisi laajentaa niin, että he toimisivat yhteistyössä psykiatrien kanssa, jolloin psykiatrien tarve vähenisi. Yleislääkäri voisi konsultoida psykiatria ilman lähetteitä ja kuukausien jonoa, tehdä lääkemääräyksiä ja lähetteitä. Samassa toimipisteessä toimiminen mahdollistaisi sujuvan yhteistyön eri toimijoiden välillä ja ennen kaikkea estäisi nuoren jäämisen välitilaan.

Vakavasti sairastavien nuorten hoito on vaativaa ja vastuullista, mutta vastuukysymysten haasteet eivät saa johtaa siihen, että nuori jää ilman riittävää hoitoa ja on oman onnensa nojassa! Myös yleislääkärillä on taitoa auttaa vaikeasti sairastavia nuoria, kunhan konsultointiapua on saatavilla. Jos hoito jätetään vain psykiatrien (joita ei siis ole riittävästi) varaan, jää nuori tosiasiallisesti ilman hoitoa jonoon, jossa kukaan ei kanna hänestä tosiasiallista vastuuta. Riittämätön hoito kroonistaa sairauksia ja hoidettavissa olevasta mielenterveyden ongelmasta voi tulla loppuelämän sairaus. Hoidon jatkuvuus ja vastuun jakaminen ovat avainasemassa, jotta nuorten hoidontarpeet saadaan tyydytettyä ajallaan ja asianmukaisesti.

Kun nykyinen malli ei asiakkaan ja omaisten näkökulmasta ole toimiva, ja kun hoidon pitäisi olla nimenomaan asiakkaita palveleva, on syytä ryhtyä toimiin ja tehdä rohkeita päätöksiä. Nuoren arvokas elämä ei saa hukkua byrokratian portaisiin eikä jonottamiseen! Jos sinulla päättäjä, terveydenhuollon ammattilainen ja vastuulääkäri on tietoa ja valtaa, on sinulla myös vastuu. Käytä valtaasi ja kanna vastuusi!

Annemari Kallioranta
FM, äiti

PS: Lapseni sai vihdoin 2 vuoden ja 3 kk odottelun jälkeen lähetteen terapiaan.