Yksinäisyys ja yhteisöllisyys
Tammikuisena tiistaina postiluukustani kolahti kutsu: Joiku of life. ”Ikärikas madmoiselle, hoiva-alan lämpöinen elle, naurunryppy, hyvä sydän, haluamme sinun seuraamme pysähtyvän.
Tammikuisena tiistaina postiluukustani kolahti kutsu: Joiku of life. ”Ikärikas madmoiselle, hoiva-alan lämpöinen elle, naurunryppy, hyvä sydän, haluamme sinun seuraamme pysähtyvän.
Oli kevät, linnut lauloivat ja kukat kukkivat. Istuin puistossa, mutta en kotikaupungissani, vaan Tukholman eteläisessä osassa, Långbron sairaalan puistossa. Olin tullut aamulaivalla Turusta Tukholmaan. Istuin ja itkin. Siskoni kanssa käydyn puhelinkeskustelun takia olin tänne matkustanut. Hän pyysi minulta apua.
Tarinani alkaa vuosituhannen vaihteesta, kun mieheni sairasti syövän. Se oli rankkaa aikaa. Lapset olivat pieniä, ja oli pakko vain mennä eteenpäin.
30 vuoden aikana psykiatrisessa hoitojärjestelmässä on tapahtunut suuria muutoksia. 1980-luvulta lähtien psykiatrisia sairaalapaikkoja on vähennetty tuntuvasti ja vastuu sairastuneista on tämän myötä siirtynyt yhä enemmän avohoidolle sekä omaisille.